Asiakasyrityksemme Mobisoft Oy hakee kokenutta Business Development Manageria kansainvälistä kasvua tukemaan. Mobisoft on osa DDS Wireless -konsernia, joka on tunnettu SaaS-pohjaisista ratkaisuistaan henkilöliikenteen ajovälitykseen. Mobisoftin ohjelmistoratkaisut tehostavat esimerkiksi taksivälitystä ja julkisen liikenteen kuljetusjärjestelyjä ja niiden avulla asiakkaat voivat optimoida palveluitaan entistä paremmin. Asiakaskuntaan kuuluvat niin yksityiset tilausvälitysyhtiöt kuin hyvinvointialueet ja sairaanhoitopiirit.
Tässä roolissa vastaat uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomisesta ja asiakassuhteiden rakentamisesta Pohjoismaissa ja Euroopassa. Toimintasi kattaa sekä nykyisten ratkaisujen laajentamisen uusille markkinoille että uusien innovaatioiden kaupallistamisen. Työssäsi pääset avaamaan ovia, prospektoimaan uusia asiakkaita ja kehittämään asiakassuhteita ratkaisumyynnin avulla.
Tehtävässä yhdistyvät strateginen kehitystyö ja käytännön tekeminen: työskentelet läheisessä yhteistyössä sekä Euroopan että Pohjois-Amerikan tiimien kanssa ja raportoit suoraan konsernin johtoryhmän jäsenelle. Saat tukea muun muassa tuote- ja markkinointitiimiltä, mutta roolisi on itsenäinen ja vastuullinen.
Mobisoftin ratkaisut ovat keskeisessä roolissa modernin henkilöliikenteen digitalisoinnissa. Tässä tehtävässä pääset vaikuttamaan suoraan yhtiön kasvuun ja tulevaisuuteen Pohjoismaissa ja Euroopassa. Työsi on dynaamista ja vaikuttavaa – rakennat uusia markkinoita, kehität asiakkuuksia ja kaupallistat innovatiivisia ratkaisuja.
Pääset hakemaan paikkaa täyttämällä alla olevan kyselyn tai vaihtoehtoisesti lähettämällä CV:n ja hakemuksesi suoraan sähköpostitse osoitteeseen: aino.tiilikainen@jobido.fi.
Hae viimeistään 24.2.2025 mennessä.
Aloitamme haastattelumme jo hakuaikana ja täytämme tehtävän heti sopivan löydyttyä.
Lisätietoja rekrytoinnista: Aino Tiilikainen, Jobido Oy, +358 408382235 /